Saturday, March 8, 2008

PÄÄSIÄISEN SUKLAATORTTU

Annos on isohko, ja pienellä lisäyksellä (suluissa olevat määrät) siitä saa yhden suuren (2.4-2.5 litraa) tai kaksi pienempää kakkua. Moneen uuniin mahtuu kaksi kakkua paistumaan samanaikaisesti, toisen voi tehdä vaikka pakastimeen (kunhan kuorruttaa sen vasta ennen käyttöä).

(225 g) 150 g voita
(225 g) 150 g tummaa taloussuklaata (olen saanut tämän onnistumaan vain Fazerin taloussuklaalla, sillä punaiseen paperiin käärityllä)
(6) 4 munaa
(3) 2 dl sokeria
(1 1/2 tl) 1 tl vanilliinisokeria
1/4 tl suolaa
(3) 2 dl vehnäjauhoja
Kuorrutukseen: 100 g  taloussuklaata, 1 rkl voita
Koristeluun: pääsiäsirakeita

1. Sulata voi ja murenna suklaa sulamaan joukkoon. Sekoita ja jäähdytä.
2. Vatkaa munat ja sokeri hyvin. Lisää vaahtoon vanilliini ja suola.
3. Hämmennä joukkoon voi-suklaaseos ja jauhot. Taikinassa on runsaasti munia, joten leivinjauhetta ei tarvita.
4. Kaada matalapohjaiseen, korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin 50  min.; paistoaika tummapintaisessa isossa rengasvuuassa, kun käytetään isompaa annosta ja koko annos paistetaan yhdessä vuuassa on noin 45 min. Tämä pätee myös uudenkarheassa kiertoilmauunissa, kokeiltu 16.4.2022. 
5. Kumoa lämmin kakku vuoasta. Pane voi ja kuorrutukseen tarkoitettu murennettu suklaa pinnalle. Peitä vuoalla muutamaksi minuutiksi.
6. Levitä sulanut suklaa kakun päälle ja sivuille. Koristele pääsiäisrakeilla.

Vihje: voit valmistaa taikinasta myös muffineita mikroaaltouunissa. Jätä kokoamisvaraa 1/3 vuoan korkeudesta. Paista 1-2 min. täydellä teholla. Anna lämmön tasaantua hetki. Tarkista kypsyys ja jatka tarpeen vaatiessa kypsentämistä hyvin varovaisesti. Leivonnaiset paistuvat helposti liikaa.

Ohje on ajalta ennen uusia supertehokkaita mikroaaltouuneja, joissa tehoja riittää - NIISSÄ ei pidä käyttää täyttä tehoa vaan kokeilla vähän vaatimattomammilla tehoilla! Kakkuja olen tehnyt joka pääsiäiseksi, tosin kuorrutuksen sulattanut kattilassa, vaikka kakun pinnalla sulattaminen voi ollakin hyvä idea.

No comments: