Sunday, November 8, 2020

OMENAKAKKUOHJE 1600-LUVULTA

 ohje on Turun  Linnassa 8.3.2019 - 8,3,2020 olleen Pieni sananen naisista -näyttelyn oheismateriaalista. Julkaistiin näet lehti, jolla oli sama nimi kuin näyttelyllä. Lehti oli toteutettu nykyajan tyyliin 1600-luvun asioista, joten mukana oli ihmissuhde-, ura-, sisustus- ja puutarhajuttuja, kutn myös - tietenkin - reseptisivu. Tätä kirjoitettaessa lehti on edelleen luettavissa issuu-julkaisuna verkossa, ja se löytyy haulla Pieni sananen naisista.

Omenakakun ohje menee näin:

Kakkupohja:

4 dl vehnäjauhoja

150 g voita

1/2 dl sokeria

1 munankeltuainen

Täyte:

350 g happamia omenoita paloina

1 dl valkoviiniä

1 1/2 dl sokeria

1/2 dl korintteja (tai rusinoita)

1 - 2 tl kanelia

65 g sukaattia

Ohje:

Sekoita pohjan ainesosat huolellisesti. Anna taikinan levätä viileässä sillä aikaa, kun valmistat täytteen. Kuori ja pakoittele omenat pienisi paloiksi. Hienonna sukaatit. Huuhtele korintit. Sekoita kaikki täytteen ainesosat keskenään, aseta ne kattilaan ja keitä, kunnes viini on täysin imeytynyt omenoihin. Anna täytteen jäähtyä. voitele irtokakkuvuuan pohja ja reunat hyvin ja levitä taikina vuuan pohjalle ja reunoille. Kaada täyte vuokaan. Paista uunissa 200 asteessa noin 35 - 45 minuuttia. Tarjoa piiras jäähtyneenä vaniljakastikkeen kera. 

Ystäväni, taitava leipoja, huomautti, että koska pohjataikina ei ole mitenkään makeaa, sitä ei kannata hirveästi laittaa pohjalle ja reunoille, vaan osan voi ripotella täytteen päälle, tai jopa kaulita ja leikata ristikoksi täytteen päälle. Niin ikään 200 astetta hän piti liian kuumana lämpötilana (riippuu kyllä uunistakin) ja ehdotti 180 astetta sen sijaan. Kakun päälle voi paistamisen aikana panna leivinpaperin tai folion, jos se tuntuu palavan päältä.

Vaniljakastikkeen tai -jäätelön tai kermavaahdon kanssa tarjottuna säilyttämisonglmaa tuskin tulee, mutta jos kakkua säilyttää pidempään, se kannattaa lämmittää uudelleen ennen tarjoamista, koska täyte kostuttaa pohjan säilytettäessä pidempään. Viimeistään silloin se maistuu paremmalta lämmitettynä.


No comments: