Saturday, November 19, 2016

Kanelipullat

Alunperin tämä resepti on peräisin keittokirjasta nimeltä Pipareista pitsikakkuun jonka on toimittanut Ulla Svensk. Siellä se kulki Korvapuustien ja vaniljasolmujen nimellä, mutta koska minä mämmikoura en osaa muotoilla taikinasta mitään erityistä, tein reseptistä muunnelman jossa heitän kanelisokerin suoraan taikinaan ja teen siitä pyöreitä kanelipullia. Joten ei ole tarkka kopio alkuperäisestä reseptistä, mutta toimii hyvin. Kuvan olen ottanut itse.

5 dl maitoa (tai vettä)
50 g hiivaa
2 dl sokeria
2 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
1 dl mantelijauhoja
n. 13 dl vehnäjauhoja
200 g voita (tai leivinmargariinia)

n. 1/2 dl kanelisokeria

voiteluun: 
kananmuna

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon tai veteen ja lisää sokeri, kaneli, suola ja kardemumma. Alusta vehnäjauhot taikinaan ja lisää pehmeä rasva. Vaivaa taikina hyvin ja anna nousta vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi.

Vuoraa pelti leivinpaperilla ja leivo taikinasta pyöreitä pullia. Kohota pullat peitettyinä ja voitele kohonneet pullat kananmunalla. Ripota pullien päälle raesokeria tai mantelilastuja, paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia.


Ihan kotonatehdyn näköisiäkin.

No comments: