Monday, December 29, 2008

Englantilainen hedelmäkakku

Olen saanut tämän reseptin ystävältäni Maijalta. Maija on päälle seitsemänkymppinen, ja nuoruudessaan hän oli paljon tarjoilemassa pidoissa. Pääkokkina oli usein yksi ja sama henkilö, joka oli varsin tunnettu ja kysytty ja ammatissaan taitava. Kokki oli myös taitava leipoja, joten Maija, jota leipominen oli alkanut kiinnostaa, pyysi tältä reseptiä, jota voisi kokeilla. Kokki antoi seuraavan reseptin ulkomuistista, ja lisäsi, että hän antaa tämän reseptin sen vuoksi, että se onnistuu aina ja on sen takia vasta-alkajalle hyvä kokeiltava.

Kun kokki ja Maija sitten taas olivat samoissa pidoissa töissä, kokki kysyi Maijalta, oliko tämä kokeillut reseptiä. Maija sanoi sen onnistuneen, aivan kuten oli luvattukin.

Minulle Maija kertoi, että oli kerran saanut kakun epäonnistumaan, kun oli vahingossa säätänyt uunin lämmön väärin.

Tässä tämä resepti:

2 1/2 dl sokeria
250 g voita
vaahdotetaan

3 kananmunaa lisätään 1 kerrallaan vatkaten

4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 keskikokoista omenaa pieniksi paloiksi paloiteltuina
rusinoita
1 tl vaniljasokeria

Paistetaan 180 asteessa 1 tunti.

No comments: