Thursday, June 29, 2023

KREIKKALAINEN JUUSTOPIIRAKKA

Paprikaa voi lisätä, sipulia vähentää ja oliivit jättää pois, jos haluaa. Valmistuu myös valmiiseen gluteenittomaan piirakkapohjaan. 

Pohja:
1 dl perunasosejauhetta
2 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
100 g kylmää margariinia
1 dl kylmää vettä

Täyte:
200 g sipulikuutioita
Öljyä kuullottamiseen
1-2 murskattua valkosipulinkynttä
1 vihreä tai keltainen paprika
3 kiinteää tomaattia
Mustapippuria
½ tl yrttisuolaa
½ tl oreganoa
200 g fetajuustoa kuutioina
Persiljasilppua
Muutama musta oliivi
2 dl kermaa
3 munaa

Sekoita pohjan kuivat aineet monitoimikoneessa. Paloittele joukkoon kylmä rasva ja aja seos ryynimäiseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti. Leivo taikina jauhoisin käsin tasaiseksi matalaksi kakuksi ja taputtele ø 25 cm:n piirakkavuokaan pohjalle ja reunoille. Nosta pohja hetkeksi kylmään jähmettymään. Pistele pohja ja paista sitä 200°:ssa uunin alatasolla 10 min. 

Kuullota sipulit öljyssä ja lisää joukkoon valkosipuli. Puhdista paprika(t) ja leikkaa kuutioiksi. Lisää paprikat pannulle ja anna pehmetä hetki. Mausta seos mustapippurilla, yrttisuolalla ja oreganolla. Kuutioi tomaatit ja levitä niistä puolet piirakkapohjalle. Lisää puolet juustokuutioista ja levitä päälle lämmin vihannesseos. Lisää loput tomaatit ja fetakuutiot sekä persiljasilppu ja jauha pintaan hieman mustapippuria. Riko munien rakenne ja sekoita joukkoon kerma. Levitä seos vuokaan ja pistele joukkoon mustat oliivit. Jatka paistamista 200°:ssa noin 30 min.  

No comments: